01.02.2021

Lapsivakuutus, kallista turvaa vai ohituskaista onneen

Räntäsade, ja korvatulehdus kaksivuotiaalla. Hermoille käy ja jo vierestä seuraaminen tekee kipeää.

Mielikuva: tunkkainen odotustila, pitkät jonot ja ei lekurille kuitenkaan pääse.

Todellisuus: Puhelin kouraan ja tunnin päästä pääsette lääkäriin. Tilanne selkeä: kotihoito-ohjeet ja seurantakäynti viikon sisään, lääkkeet säryn ja tulehduksen mukaiset.

Terveysasemalla Helsingissä on käsitykseni mukaan varsin tyyppillistä, että pienten lasten kanssa pääsee hyvinkin nopeasti lääkärille.

Silti jo joka toiselle suomalaiselle lapselle on hankittu yksityinen sairauskuluvakuutus, kertoo YLEn tuore artikkeli. Vakuutuksia ostavat etenkin ruuhkavuosia elävät keskiluokkaiset perheet. Myös aikuisten sairaus- ja terveyskuluvakuutusten määrä on nousussa.

Vakuuttaminen ja yksityisten palvelujen käyttäminen on tutkijoiden mukaan alkanut periytyä sukupolvelta toiselle. Monelle vanhemmaksi tulevalle vauvavakuutuksen ottaminen onkin lähes itsestäänselvyys. Tämä siitä huolimatta, että kielteinen käsitys julkisesta terveydenhuollosta perustuu pitkälti mielikuviin, jotka voivat olla vuosikymmenienkin takaa muodostuneita..

Julkisten sote-palveluiden asiakas voi joutua odottamaan erikoislääkärille pääsyä, sillä edessä on ensin oireiden ja hoidon tarpeen arvio sairaanhoitajan ja yleislääkärin kanssa. Yleensä nämä pystyvätkin antamaan riittävän hoidon. Yksityisen sairaskuluvakuutuksen käyttäjä taas voi varata ajan suoraan erikoislääkärille. Hoitoonpääsy ei silloin kuitenkaan perustu asiantuntijoiden arvioon, vaan asiakkaan omaan arvioon mikä aiheuttaa tarpeettomia käyntejä lääkärillä. Yksityisten palveluiden ylläpito rinnakkaisjärjestelmänä onkin tehotonta resurssien käyttöä. Erityisen tehottomaksi rinnakkaisen terveydenhuoltojärjestelmän tekee se, että sitä tuetaan tuetaan verovaroin Kela-korvauksilla. Onneksi maan hallitus on päässyt yhteisymmärrykseen sote-uudistuksesta, jonka tarkoitus on parantaa kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita. Osana tätä myös ongelmalliseen monikanavarahoitukseen on tarkoitus puuttua ja sosiaali- ja terveysministeriö on jo asettanut siihen työryhmiä.

Monikanavarahoitus tarkoittaa sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita rahoittavat mm. valtio, kunnat, työnantajat, palkansaajat, vakuutusyhtiöt ja asiakkaat itse. Eri lähteistä kerätty rahoitus myös kohdennetaan palveluihin eri rahoittajien kautta. THL:n raportin mukaan monikanavainen rahoitusjärjestelmä ei kannusta toimijoita ottamaan huomioon heidän toimintansa kokonaisvaikutuksia asiakkaisiin ja yhteiskuntaan ja siksi paitsi tehoton myös kallis.

Kenellä on varaa hyvään terveydenhuoltoon?

Entä, jos vain haluaa ostaa perheelleen ylimääräistä turvaa? Mitä, jos korvatulehdus kasvaa kierteeksi, tai juuri oma perhe joutuu käymään läpi lapsen vakavan sairastumisen? Entä jos hoitoa ei saa tai sitä pelkää joutuvansa odottamaan liian pitkään? Vievätkö asiakasmaksut ja sairaalapäivät vararikkoon?

Vakuutusten hankkimisen syy on monelle paitsi mielikuvat myös suojautuminen yksittäisiltä isoilta kuluilta. Sekin on kuitenkin vain mielikuva. Helsingissä ei peritä perusterveydenhuollon käyntimaksuja. Muun kunnallisen terveydenhuollon maksukatto on enintään 683 euroa vuodessa – tämä lähinnä silloin, jos kohdalle osuu huono onni ja lapsi tarvitsee esimerkiksi erikoislääkärikäyntejä tai sairaalahoitoa.

Nämä maksut – tai maksuttomuus – perustuvat yhteiseen, julkiseen sairausvakuutusjärjestelmään. Sen perusajatuksena on, että kuka tahansa saa kaiken tarpeellisen hoidon kohtuullisella omavastuuhinnalla. Laadukkaasti, elämäntilanteeseen tai tulotasoon katsomatta. Mutta jos annamme järjestelmän eriytyä, käy hoitoon pääsy vaikeammaksi, eikä laadustakaan ole enää takeita.

Löytyykö lääke silloin lääkärishoppailusta? Vai sittenkin siitä, että jatketaan oikeudenmukaisen, tasa-arvoisen perusterveydenhuollon kehittämistä. On erittäin tärkeää, et sote-uudistus etenee ja sillä turvataan jatkossakin kaikkien palvelut.

Yksityisen vakuutuksen ottaja ei säästä

Tuo 683 euron maksukatto on samaa suuruusluokkaa kuin yksityisen terveysvakuutuksen vuosittaiset kulut voivat olla, riippumatta siitä, pysyykö terveenä vai ei. Kuten Ylen artikkeli kertoo, säännölliset vakuutusmaksut voivat nousta jopa tuhansiin euroihin. Käyntien omavastuut tulevat tähän päälle. Tilastokeskuksen mukaan selvä enemmistö vakuutuksen ottajista jääkin tappiolle vakuutuksen ottamisesta. Esimerkiksi kahden huoltajan lapsiperhe maksaa keskimäärin 200 euroa “ylimääräistä” vakuutuksestaan. Julkisen terveydenhuollon käyttäjistä taas valtaosa ei joudu maksamaan lähellekään maksukattoon asti.

Silti yksityisten vakuutusten kasvu on ollut nopeaa ja yli puolet perheistä on valmiita maksamaan turvan, huolettomuuden ja valinnan mahdollisuuden tunteista reilusti ylimääräistä. Mielikuvilla on tässä hyvin merkittävä rooli, sekä kauhutarinoilla että vakuutusyhtiöiden imagomainoskampanjoilla. Palataan vakuutusten yhteiskunnallisiin kustannuksiin. Kun vakuutusmaksua kerran maksetaan, on selvää, että piltti viedään yksityiselle lääkärille vaivassa kuin vaivassa. Onhan rahalle saatava vastinetta. Kun potilas on asiakas, joka halutaan pitää tyytyväisenä, saattaa lääkäri varmuuden vuoksi määrätä tutkimuksia ja lääkkeitä, joita ei hoitosuositusten mukaan oikeastaan edes tarvittaisi.

Vakuutusyhtiöt ovat tunnistaneet ylihoitamisen ongelman niin yleiseksi, että ovat alkaneet perustaa omia sairaaloitaan pitääkseen ilmiön aisoissa. Villeimmät vakuutusten puolustajat alkavat keskustelupalstoilla ynnätä sairaalapäivien ja hoitotoimenpiteiden todellisia kuluja, jotka voivat nousta kymmeniin tuhansiin. Silloin on unohdettu verovaroin kustannetun sairausvakuutusjärjestelmän idea. Kerrataan vielä: maksukatto tarkoittaa sitä, että oli vakuutus tai ei, kenenkään ei tarvitse maksaa vakavan sairauden kohdatessa hoidosta enempää kuin maksukaton verran vuodessa. Maksukatto tuo turvaa ihan kenelle tahansa: vähätuloiselle yksinhuoltajalle tai vauraalle keskiluokkaiselle perheelle.

Kun yksityisten vakuutusten yhteenlaskettu suosio kasvaa, seuraukset näkyvät myös julkisessa terveydenhuollossa. Jos lapsipotilaat vähenevät, perehtyy yhä harvempi terveysaseman lääkäreistä juuri lastentautien hoitoon. Syntyy itseään toteuttava kierre.

Toimiva julkinen terveydenhuolto on järkiasia – ja tunneasia

Turvallisuuden tunne tai sen puute on todellinen tunne. Halu tarjota perheelleen parasta mahdollista on todellinen. Myös serkun naapurin lapsen kokemukset voivat hyvin olla todellisia.

Tällä hetkellä ne, joilla on varaa, ostavat perheelleen yksityistä turvallisuuden tunnetta. Media ja hiekkalaatikon reunapuheet vahvistavat mielikuvia. Vakuutuksen väliin jättäneet pääsevät ehkä vielä tänään nopeasti hoitoon, mutta mikä on tilanne huomenna? Miten käy, jos julkista terveydenhuoltoa jäävät puolustamaan vain ne, joilla ei ole siihen voimia?

Siellä, missä jonot ovat tosiasia, kaipaavat sosiaali- ja terveyspalvelut kipeästi lisäresursseja. Tästä käydään myös joka vuosi myös keskustelua, kun Helsinki päättää asiasta budjetissaan. Liian vähäiset resurssit julkiselle terveydenhuollolle tai toisaalta resurssien tehoton käyttö, johon hoidon pirstoutuminen johtaa, syövät valitettavasti kansalaisten luottamusta julkisiin palveluihin. Tämä on osasyy siihen, miksi yksityiset terveysvakuutukset ovat kasvattaneet suosiotaan valtavasti.

Ratkaisu löytyy yhteisestä, turvallisesta ja toimivasta julkisesta terveydenhuollosta. Sujuvasta hoitoonpääsystä ja riittävistä resursseista. Viihtyisistä taloista, joiden kattojen alla hoidetaan kaupunkilaisia varallisuuteen katsomatta ja hoitosuositusten mukaisesti: niin hyvin toimeen tulevia työssäkäyviä, vähän rähjäisemmän oloisia kavereita kuin kaikkien lapsiakin.

Julkinen terveydenhuolto toteutetaan jokaisen meidän rahoilla, ja siksi sen pitäisi myös kuulua jokaiselle meille, ensimmäisistä korvatulehduksista lähtien.